Jessican kuulumiset kesä/syksy 2022

Kuva: Jesse Väänänen

Yleisurheilukausi saatiin päätökseen syyskuun alussa ruotsiottelun merkeissä uudistetulla Olympiastadionilla. Minulla oli kunnia edustaa Suomea kahdessa lajissa tämän vuoden ruotsiottelussa: pituushypyssä ja 100 metrin aitajuoksussa.

Kesän kilpailukausi oli minulle kaikkinensa todella onnistunut. Viime syksyn nilkkaleikkauksen jälkeen kaikki on sujunut ongelmitta ja onnistunut kuntoutusprosessi sekä kevään harjoituskausi näkyivät selkeästi tämän kesän kisoissa. Kevään Teneriffan treenileirikin sujui todella hyvin, mistä sai paljon itsevarmuutta kesän ensimmäisiin kisoihin, joissa ennätykset paukkuivat heti. Lajivalikoimaa laitoimme keväällä hieman uusiksi juuri tuon nilkkaleikkauksen takia, ja korkeushyppy jätettiin hetkeksi aikaa tauolle. Päätimme valmentajani kanssa panostaa tämä kesä pituushyppyyn ja aitajuoksuun, mikä oli onnistunut ratkaisu ja tällä hetkellä ainakin näyttää siltä, että nämä kaksi lajia jäävät minun lajeikseni.


Tämän kesän ehdoton päätähtäin oli Joensuun Kalevan kisoissa, jotka sujuivat minun osaltani erinomaisesti. Kisoista lähti mukaan kaksi aikuisten SM-hopeaa ja 100 metrin aitajuoksun kova tuulitulos 13,33. Muita kesän hienoja onnistumisia olivat U23 Pohjoismaiden mestaruuskisojen hopea pituushypystä (6,39 tuulituloksella) ja pronssi aitajuoksusta, 22-vuotiaiden pituuden suomenmestaruus ulkoratojen ennätyksellä 6,29 sekä viimeisenä tuo ruotsiottelu-edustus ja siellä 100 metrin aitajuoksun ennätys 13,50. Kesällä pääsin kokemaan myös monia muita hienoja kilpailuja, joista jäi paljon hyvää kokemusta takataskuun. Kausi oli todellakin onnistunut ja saavutin tavoitteeni rikkomalla molemmissa lajeissa ennätykset. Nyt tämä syyskuu otetaan iisiä ja lokakuussa aloitetaan taas treenaaminen kohti kautta 2023. On hienoa päästä aloittamaan uusi kausi terveenä ja motivoituneena!


Iso kiitos vielä Saimaa Sport Pro Teamin tukijoille, teidän taloudellisella tuellanne on ollut iso merkitys tämän kesän kilpailureissujen sekä kevään treenileirin mahdollistamisessa!!!

Kuva: Tiia Mahkonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.