Veera

(Kuva 2021 EM kilpailuista Ruotsista eläinlääkärin tarkastuksesta)

Olen Veera Manninen 22-vuotias kenttäratsastaja Pieksämäeltä. Olen kuulunut suomen kenttäratsastuksen maajoukkueeseen 2013 vuodesta lähtien ja edustanut Suomea useissa kansainvälisissä kilpailuissa sekä arvokilpailuissa ympäri Eurooppaa.
Euroopan mestaruuskilpailuihin olen osallistunut 4 kertaa, joista kaksi ensimmäistä oli junioreiden ikäluokassa 2017 Irlanti, 2018 Ranska ja kaksi seuraavaa nuorten ikäluokassa 2019 Hollanti, 2021 Ruotsi. EM kilpailuiden paras tulos on ollut Ruotsin kilpailuissa vuonna 2021, jolloin oltiin henkilökohtaisessa kilpailussa sijalla 7./41.

Muita lähivuosien saavutuksia ovat mm. Pohjoismaidenmestaruus hopea& joukkuekulta 2019

SM kulta nuoret 2019, 2020
SM kulta aikuiset 2021

Tänä vuonna 2022 kilpailen ensimmäistä kertaa aikuisten ikäluokassa. Kauden päätavoite oli saavuttaa osallistumisoikeus aikuisten Euroopanmestaruuskilpailuihin CCI4*-L tasolta ja tämä tavoite saavutettiin jo kevään ensimmäisellä kisamatkalla Puolassa. Aikuisten EM kilpailut järjestetään seuraavan kerran Ranskassa 2023

Pidemmän ajan suurin tavoitteemme on kilpailla Pariisin olympialaisissa vuonna 2024

Päähevoseni Sir Gregin lisäksi minulla on usea nuorempi hevonen, joiden kanssa kilpaillaan Gregin rinnalla nousujohteisesti.